Etelä-Savon pelastuslaitos ohjeistaa turvalliseen joulun ja uuden vuoden viettoon

20.12.2024

Vinkkejä turvalliseen joulun ja uuden vuoden viettoon

Jouluvalmisteluiden lomassa on hyvä kiinnittää huomiota myös siihen, että joulun ja uuden vuoden vietto sujuu turvallisesti.

Lähes kaksi kolmesta kotona syttyneestä tulipalosta alkaa ruuanlaitosta. Ruoan valmistusta tulee aina valvoa. Kannattaa myös varmistaa, että lieden lähellä ei säilytetä helposti syttyvää materiaalia. Liesi ei saa myöskään toimia tavaroiden säilytyspaikkana. Ajastettava liesi ja uuni sekä liesivahti tekevät keittiöstä turvallisemman.

Keittiö on hyvä paikka säilyttää alkusammutusvälineitä, ainakin sammutuspeitettä. Myös käsisammutin tulisi olla helposti saatavilla, sijoitettuna mielellään lähelle ulos johtavaa poistumisreittiä.

Joulukoristeita ylemmäs kiinnitellessä kannattaa kiikkerän jakkaran tai tavarapinon sijaan käyttää tukevaa tasotikasta.

Tulta ei tule jättää valvomatta

Valtaosa kynttilöiden ja ulkotulien aiheuttamista paloista syttyy joulun aikaan. Perinteistä kynttilää turvallisempi vaihtoehto ovat led-kynttilät ja -valonauhat. Valojen käytössä tulee noudattaa merkintää siitä, ovatko ne ulko- vai sisäkäyttöön tarkoitetut.

Jos polttaa kynttilöitä tai tulisijoja, tulta ei pidä jättää valvomatta. Kynttilöillä tulee olla palamaton alusta ja riittävät suojaetäisyydet palaviin materiaaleihin. Kynttilöitä ei tule myöskään asetella liian lähekkäin. Ne voivat kuumetessaan aiheuttaa vaarallisen roihun.

Jos tulisijaan tehdään tulet ensimmäistä kertaa tänä talvena, lämmitys tulee aloittaa varovaisesti. Pienellä sytykemäärällä voi ensin varmistaa, että hormi vetää, eikä sen jälkeen kannata lastata tulipesään kovin isoa puumäärää. Tulisijasta tulee laittaa pelti kiinni vasta sitten, kun hiillos on täysin mustaa, jotta tilaan ei synny häkää. Koska häkä on huomaamaton, mutta vaarallinen kaasu, häkävaroitin on hyvä olla tiloissa, joissa käytetään tulisijoja.

Palovaroittimet ja heijastimet voivat pelastaa hengen

 Joulun alla on hyvä tarkistaa myös palovaroittimien sijoittelu, määrä ja toimivuus. Jokaisessa kerroksessa tulee olla alkavaa 60 kerrosneliömetriä kohden vähintään yksi palovaroitin kattoon asennettuna. Suositeltavaa on sijoittaa palovaroittimia lakisääteistä minimimäärää enemmän esimerkiksi poistumisreittien varrelle ja syttymisen kannalta riskialttiiden kohteiden lähelle. Toimivuuden voi kokeilla testausnappia painamalla.

Talven liukkailla myös lyhyille ulkosalla piipahduksille, kuten postinhakureissuille, on syytä laittaa jalkaan pitäväpohjaiset kengät sisätohveleiden sijaan. Jalan ja pyörällä kulkijoiden tulee muistaa myös heijastinten ja valojen käyttö.

Ennen liikenteeseen lähtöä auto tulee putsata lumesta ja jäästä. Rauhallinen mieli kannattaa säilyttää ja säätää ajonopeus keliolosuhteiden mukaan. Autoon on hyvä pakata mukaan lämmintä vaatetta, heijastinliivit ja paristokäyttöinen tai ladattava valaisin, jos auto jättää tien päälle.

Uuden vuoden ilotulitteet

Ilotulitteet sisältävät useita kemikaaleja ja metalleja. Ilmaan sinkoutuessaan ne muodostavat pienhiukkasia, jotka heikentävät ilmanlaatua. Astmaa, muita kroonisia keuhkosairauksia tai sepelvaltimotautia sairastavien sekä pienten lasten kannattaa katsoa ilotulituksia etäältä. Lyhytaikaisetkin korkeat hiukkaspitoisuudet voivat pahentaa kroonisia keuhko- ja sydänsairauksia.

Ilotulitteiden ampuminen aiheuttaa myös melua, joka pelottaa eläimiä ja häiritsee monia ihmisiäkin. Nämä seikat tulee huomioida ampumispaikkaa valitessa.

Yleisten ilotulitusnäytösten sijaan entistä suositummaksi onkin tullut valonäytösten järjestäminen.

Vuodenvaihteessa ilotulitusten yksityinen ampuminen on sallittua 31.12. klo 18 ja 1.1. klo 02 välisenä aikana.

Käytä ilotulitteita turvallisesti:

 Ilotulitteita saa luovuttaa vain yli 18-vuotiaille.

  • Noudata rakettien valmistajan antamia ohjeita.
  • Ilotulitus ei saa aiheuttaa vaaraa ihmisille, eläimille, omaisuudelle, ympäristölle tai liikenteelle. Ammu ilotulitteita aukealla paikalla, joka on kaukana rakennuksista.
  • Kun ammut ilotulitteita, käytä suojalaseja. Suojalasien käyttöä suositellaan myös katsojille.
  • Varmista ilotulituksen jälkeen, ettei lähiympäristölle ole aiheutunut vahinkoa ja huolehdi käyttöpaikan siisteydestä. Hävitä syntyneet jätteet asianmukaisesti.
  • Ilotulitteiden ampuminen on kielletty Mikkelin ydinkeskustassa sekä konsertti- ja kongressitalo Mikaelin ympäristössä.
  • Lisätietoa ilotulitteista Tukesin sivuilta: https://tukes.fi/tietoa-tukesista/usein-kysytyt-kysymykset/usein-kysyttya-rajahteet-ilotulitteet-patruunat-ja-ruuti

Rauhallista ja turvallista joulua ja hyvää uutta vuotta! Hädän tullen hälytä meidät apuun numerosta 112.

lisätietoja: riskienhallintapäällikkö Jani Jämsä, p. 040 129 5196, jani.jamsa@etelasavonha.fi

Jouluaika

18.12.2024

Kunnanvirasto on suljettuna 23.12.-31.12.2024
Avoinna jälleen 2.1.2025

Toivomme kaikille Hyvää ja Rauhallista Joulua!

Latutiedote

17.12.2024

Pururadan perinteisen ja luisteluhiihdon ladut on kunnostettu 19.12.

Satulinnan latu on kunnostettu 19.12. Suon poikki kulkevalla osuudella lunta on vähemmän ja ladulle voi nousta edelleen oksia – tarkkaavaisuutta siis hiihtäessä kyseisellä osuudella.

Tuukkalan perinteisen latu on kunnostettu 18.12.

Hirvensalmen kunta / Vapaa-aikapalvelut

Tiedote Kirkonkylän aluekeräyspisteestä

05.12.2024

TIEDOTE

___________________________

KIRKONKYLÄN ALUEKERÄYSPISTE OS. KANGASTIE 4

AVOINNA 9.12.2024 –  30.4.2025 VÄLISENÄ AIKANA SEURAAVASTI:

MA-PE KLO 6–17 LA-SU KLO 12–15

HUOM! ONGELMAJÄTTEEN VASTAANOTTOPISTE AVOINNA VAIN PERJANTAISIN KLO 12–15.

___________________________

HIRVENSALMEN KUNTA

Tuukkalan aluekeräyspiste

02.12.2024

Linkki Tuukkalan aluekeräyspisteen jätemaksuun: https://varaus.asio.fi/onlinekalenteri/hirvensalmi/guest.php

Maksua varten tarvitsette sen kiinteistön osoitteen ja kiinteistötunnuksen, josta laskua maksatte. Kiinteistötunnus merkitään kokonaisuudessaan (alkaa Hirvensalmen kuntatunnuksella 097-). (Oman kiinteistötunnuksen saa myös haettua kunnan karttapalvelun haun kautta esim. kiinteistön osoitetiedolla ja sitten valitsemalla aineistot kohdasta kiinteistörajat ja kiinteistötunnukset.) Linkki karttapalveluun: https://kartta.hirvensalmi.fi/

Myös maksajan nimi, puhelinnumero sekä sähköpostiosoite ovat pakollisia tietoja maksukenttään.

Maksu valitaan sen mukaan, maksatteko vakituisen vai lomakiinteistön jätemaksua. Vakituiset merkitsevät maksukohtaan sen henkilömäärän joka kiinteistöllä on asukkaita, kuitenkin enintään neljän hengen mukaan. Tämä tieto on myös kunnan kanssa tehdyssä sopimuksessa. Mikäli henkilömäärä muuttuu, on siitä ilmoitettava kunnan tekniseen toimeen, puh. 015-727 111 (vaihde).

Maksettuanne saatte koodin sähköpostiinne sekä puhelimeenne, jolla saatte portin auki. Koodi on voimassa aina seuraavan vuoden huhtikuun loppuun saakka. Mikäli kiinteistö vaihtaa omistajaa tuona aikana, uuden omistajan on tehtävä oma sopimus kunnan kanssa.

 

HIRVENSALMEN KUNTA Tekninen toimi

Sisäministeriö on julkaissut uuden varautumisoppaan

26.11.2024

Opas on luettavissa suomi. fi sivustolla osoitteessa:

https://www.suomi.fi/oppaat/varautuminen

 

 

 

Eloisa tiedottaa 30.10.2024

31.10.2024

Eloisa tiedottaa 30.10.2024: Eloisan nimissä liikkuu huijausyrityksiä

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen tietoon on tullut tapaus, jossa hyvinvointialueen lääkärinä esiintynyt henkilö on pyytänyt puhelimitse verkkopankkitunnuksia palvelumaksujen maksusuorituksiin tai verkkopalveluiden kirjautumiseen vedoten. Asiasta on tehty rikosilmoitus.

 

Etelä-Savon hyvinvointialue muistuttaa, että se ei koskaan pyydä asiakkailtaan verkkopankkitunnuksia tai maksukorttitietoja mihinkään tarkoitukseen.

 

  • Mikäli kohtaat tällaisen yhteydenoton, kyseessä on huijausyritys. Älä koskaan luovuta verkkopankkitunnuksiasi tai maksukorttitietojasi. Lopeta puhelu välittömästi. Jos olet antanut huijarille tietojasi, ota viipymättä yhteys pankkiisi ja poliisiin, kehottaa Eloisan turvallisuuspäällikkö Jari Smedberg.

Lisätietoja

 

Jari Smedberg

Turvallisuuspäällikkö

jari.smedberg@etelasavonha.fi

044 417 3472

———————————————————–_

ReissuEllu vierailee Hirvensalmen kunnanvirastolla

24.10.2024

Esedun liikkuva palveluyksikkö ReissuEllu vierailee Hirvensalmen kunnanvirastolla ma 28.10. klo 9-11 ja 12-15. Mukana myös kunnan liikuntapalvelut. Lisätietoja oheisesta esitteestä:

Reissuellu Hirvensalmen kunnanvirastolla 28.10.2024

Infotilaisuus yhdistyksille ja järjestöille

16.10.2024

Hirvensalmen kunta järjestää yhdistyksille ja järjestöille infotilaisuuden to 7.11.2024 klo 17-19 kunnanviraston valtuustosalissa (Keskustie 2, 52550 Hirvensalmi). Tilaisuudessa luvassa kunnanjohtajan, elinvoimapalveluiden ja vapaa-aikapalveluiden katsaukset kunnan ajankohtaisiin asioihin sekä Etelä-Savon Liikunnan ajankohtaiset asiat. Lisäksi keskustelua aiheista yhdessä.

Kahvitarjoilua varten, ilmoitathan tulostasi etukäteen sähköpostitse mikko.haverinen@hirvensalmi.fi ma 4.11. mennessä.

Tervetuloa mukaan!

Hirvensalmen kunta / Vapaa-aikapalvelut

Ehdota Hirvensalmen Vuoden liikuttajaa ja kulttuuristipendin saajaa vuodelle 2024

15.10.2024

Nyt voit ehdottaa Hirvensalmen Vuoden liikuttajaa sekä kulttuuristipendin saajaa vuodelle 2024! Ehdotukset tulee tehdä 21.11.2024 klo 12:00 mennessä.

Vuoden liikuttaja -palkinnon saaja voi olla esim. oman kunnan henkilö, yhdistys, yhteisö, yritys tai tapahtuma, joka on ollut vuonna 2024 merkittävä liikuttaja tai on esimerkillisesti vaikuttanut oman kunnan toiminta-alueella liikunnan ja urheilun parissa. Palkinnon saaja voi olla edistänyt esimerkiksi kuntalaisten, työyhteisön, yhteisönsä jäsenien tai ympäristönsä liikunta-aktiivisuutta ja mahdollisuuksia. Perusteena voi olla pitkäaikainen toiminta tai yksittäinen teko, jolla on huomattu olevan liikunnallista merkitystä kunnan toiminta-alueella. Vuoden liikuttajaa voit ehdottaa tästä.

Kulttuuristipendin voi saada kuvataiteen, musiikin, kirjallisuuden, teatteri-ilmaisun, perinteen tallennuksen, käsityön tai sellaisesta harrastuksesta, jossa tarvitaan taiteellista ilmaisukykyä. Stipendin saajan tulee olla hirvensalmelainen. Kulttuuristipendin saajaa voit ehdottaa tästä.

Sivistyslautakunta päättää palkintojen saajat.

Yrittäjäiltapäivä 1.11. klo 13-15 ravintola Lepässä

14.10.2024

Kunta kutsuu yrittäjiä ravintola Leppään perjantaina 1.11. klo 13 -15 kuulemaan ja keskustelemaan ajankohtaisisita asioista.

Asialista:

  • Yleishallinnon uusi organisaatio ja tehtävät (Vesa Ellonen)
    1. esitellään Mirkka ja hallintopäällikön tehtävät 1.1.2025 alkaen (Mirkka Ronkanen)
    2. Heikki kertoo uudistetusta tehtäväkokonaisuudestaan (Heikki Isokääntä)
    3. Mikko kertoo uudistetusta tehtäväkokonaisuudestaan (Mikko Haverinen)
  • Talousarvion yleisesittely (Vesa Ellonen)
    1. investointisuunnitelma ja kilpailutukseen tulevat hankinnat (Asko Viljanen)
    2. sivistystoimen kokonaisuus ja palveluhankinnat (Petteri Lahdelma)
  • Mitä yleisötapahtumia Hirvensalmelle?
    1. kun kolmikannassa keskustellaan järjestöjen kanssa, mikä on yritysten viesti?

 

 

Kohdeavustukset

10.10.2024

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen sekä kansalaistoiminnan ja osallisuuden kohdeavustukset yhdistyksille ovat haettavissa. Hakemukset tulee toimittaa 22.11.2024 klo 12:00 mennessä, os. Keskustie 2, 52550 Hirvensalmi, tai sähköpostitse osoitteeseen hirvensalmi@hirvensalmi.fi .

Avustuslomakkeet ja avustusperusteet löytyvät täältä.

 

Valokuvasuunnistus 4.10.-13.10.

07.10.2024

Valokuvasuunnistuksen rastit löydät tästä.

Tervetuloa liikkumaan ja etsimään rasteja!

Eloisa tiedottaa: Aito kohtaaja -kampanja käynnistyy

01.10.2024

Etsimme eteläsavolaisia lasten, nuorten ja perheiden aitoja kohtaajia. Perheillä on mahdollisuus ilmiantaa aitoja kohtaajia 1.10.-30.11.2024.

Aito kohtaaja kuuntelee, kunnioittaa, pysähtyy, kannustaa ja luottaa. Aito kohtaaja voi olla kuka tahansa tärkeä ammattilainen lapsiperheen elämästä ja arjesta, esim. sotepalveluista, varhaiskasvatuksesta, koulusta, kerhoista ja harrastustoiminnasta. Aito kohtaaja -kampanja on osa Etelä-Savon perhekeskustoimintaa, joten aito kohtaaja voi työskennellä tai olla vapaaehtoisena missä organisaatiossa tahansa.

Perheet voivat ilmiantaa meille arjen aitoja kohtaajia, me palkitsemme arjen aidot kohtaajat kunniakirjoilla! Ilmiannot tehdään Webropol-lomakkeen kautta https://link.webropol.com/s/aitokohtaaja2024

Kunniakirjan saajien nimet julkaistaan www.etelasavonha.fi/aitokohtaaja

 

Lisätietoja kampanjasta oheisesta esitteestä: Aito kohtaaja -kampanja 1.10.-30.11.2024